Kannanotto: TIETOON PERUSTUVA ASUNNOTTOMUUSPOLITIIKKA JA -TYÖ EDELLYTTÄÄ ASUNNOTTOMUUDEN TILASTOINNIN KEHITTÄMISTÄ

Asunnottomuuden poistamisessa on nojattava tutkittuun tietoon ja luotettavat tilastot näyttävät suuntaa. Asunnottomuustilastot vaikuttavat siihen, millaisia toimintamalleja luomme ja millä volyymillä. Tällä hetkellä tilastoinnissa olevien puutteiden vuoksi tiedon hyödyntäminen käytännössä on rajallista. Asunnottomuustilastojen yhdistäminen tarkoituksenmukaisten rekisteritietojen kanssa on tärkeää, että saadaan positiivista muutosta tukevaa tietoa. Suomalainen tilastointitapa perustuu kerran vuodessa tapahtuvaan tilannekuvaan eri kunnissa. Kuntien tavat kerätä tietoa eroavat toisistaan. Poikkileikkausmenetelmällä hankittu tieto tuottaa kerran vuodessa arvion asunnottomuutta kokevien määristä. Lukema asunnottomien määrästä tiettynä ajankohtana on osa kokonaisuutta. Tarvitaan lukumääriä perusteellisempaa analyysia, että tilastoilla olisi toimintaa ohjaavaa vaikutusta.Tilastoinnin puutteista on keskusteltu vuosia, mutta määrärahoista huolimatta kehitysaskeleet ovat olleet pieniä. Ympäristöministeriö on tilannut Tilastokeskukselta esiselvityksen asunnottomuuden tilastoinnin esteistä ja mahdollisuuksista.Asunnottomuustoimijoiden vaikuttamisverkoston huomiot paremman tilastoinnin puolesta:

1. Tilastoinnin olisi tuettava tehokasta asunnottomuuden ennaltaehkäisyä, asunnottomuusaikojen lyhentämistä ja asunnottomuuden uusiutumisen torjuntaa. Siksi tarvitaan indikaattoreita, jotka kertovat asunnottomuusriskien noususta ja laskusta.

2. Rekisteriaineistoon perustuvaa tietoa tarvitaan nykyisen tilastointitavan puutteista pääsemiseksi. Toivomme, että Suomessa hyödynnettäisiin eurooppalaista asunnottomuuden ja asuntomarkkinoilta syrjäytymisen luokittelujärjestelmää, ETHOS Light -kehikkoa. Määritelmän uudistaminen ja rekisteritietojen yhdisteltävyys auttaisi tunnistamaan asunnottomuustilanteita, jotka nykyisellään jäävät tilastoinnin ulkopuolelle. Esimerkiksi ilman suomalaista henkilötunnusta maassa olevien asunnottomuus ja nk. piiloasunnottomuus todennäköisesti vain lisääntyvät tulevaisuudessa, ja nämä asunnottomuuspolitiikan haasteet on tärkeä tehdä näkyväksi.

3. Tilastot huomioivat erityisesti asunnottomuustilanteet, jotka ovat tavalla tai toisella tulleet näkyviin viranomaisverkostoissa. Tulevaisuudessa tilastotiedon keräämisessä olisi tärkeää huomioida myös asunnottomat ihmiset, jotka eivät käytä julkisia palveluita. Asunnottomuusjärjestöt on hyvä huomioida tilastoinnin kehittämisessä, sillä asunnottomuuspalveluita tuottava kolmas sektori tavoittaa palveluverkoston aukoista tippuneita asunnottomia ihmisiä.

4. Sukupuolen, iän, kansalaisuuden tai esimerkiksi asunnottomuuden keston perusteella jaotellut henkilöt tulisi näkyä tilastoissa kokonaisuudessaan. Nykyisen tilastointitavan vuoksi on mahdoton nähdä, millä periaatteella useaan kategoriaan soveltuva henkilö on merkitty. Tilastoraporteista on mahdoton tunnistaa esimerkiksi nuorten maahanmuuttajataustaisten ihmisten pitkittynyttä asunnottomuutta. Ristiintaulukoinnin mahdollisuus olisi tärkeä edistysaskel.

5. Paras ja halvin keino vähentää asunnottomuutta on sen ennaltaehkäisy. Siksi tarvitaan tilastotietoa häädöistä ja siitä, kuinka moni asunnottomista ihmisistä on lyhyen ajan sisällä esimerkiksi vapautunut asunnottomana vankilasta tai lähtenyt lastensuojelulaitoksesta, sairaalasta tai muusta hoidollisesta palvelusta.
6. Asunnottomuuden keston ja asunnottomuuspolkujen tilastointi on tärkeää. Kuinka kauan aikaa kuluu asunnottomuuden alusta tilapäismajoitukseen pääsyyn? Kuinka kauan kestää, kunnes henkilö pääsee pysyvään asumismuotoon? Mitä tietoa voisi olla saatavilla asunnottomuuden päättymiseen johtaneista tapahtumakuluista?

7. Pitkäaikaisasunnottomuuden tilastointitapaan tarvitaan tarkennusta. Eroteltu tieto siitä, kuinka monen asunnottomuus on pitkittynyt (kesto yli vuoden) ja kuinka monen asunnottomuus on ollut uusiutuvaa, on olennaista.

8. Asunnottomuustilastoissa nuori on alle 25-vuotias. Monet asunnottomille nuorille suunnatut palvelut ovat kuitenkin nuorisolain ja nuorten tarpeiden mukaisesti alle 29-vuotiaille. Tämä on yksi esimerkki epäjohdonmukaisuudesta nykyisessä tilastointitavassa. Kehitystyön tulokseksi toivomme tilastoihin mahdollisimman tarkkaa ikäkohtaista dataa.

 Suomessa on sitouduttu asunnottomuuden poistoon vuoteen 2027 mennessä. Päämäärän saavuttaminen edellyttää, että saatavilla olevaa tietoa voi käyttää poliittisten päätösten ja entistä vaikuttavampien asunnottomuustoimien tukena. Kriminaalihuollon tukisäätiöNuorisoasuntoliitto rySininauhasäätiöVailla vakinaista asuntoa ry