Asunnottomuus

Asunto on ihmisen perusoikeus

Suomessa on 3 429 asunnotonta. Asunnottomuus on vähentynyt Suomessa Euroopan ennätysvauhtia, mutta yhä ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asuu 464 ihmistä. Vuoden 2022 lopulla Suomessa oli myös vielä 1 018 pitkäaikaisasunnotonta.

Asunnottomuus on tilanne ja olosuhde, ei kenenkään ihmisen ominaisuus.
Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka perimmäisiä syitä ovat eriarvoisuus, talouden suhdannevaihtelut sekä väestönkasvu ja kaupungistuminen.

Perustuslain mukaan ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.” Lisäksi valtiolla on velvollisuus edistää jokaisen oikeutta asuntoon.

Asuminen on perusoikeus eikä sen puuttumista voida hyväksyä missään olosuhteissa.

Kuka on asunnoton?

Asunnottomuuden määritelmä vaihtelee.

Suomessa asunnottomiksi luetaan:

  • ulkona tai ensisuojissa nukkuvat

  • asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asuvat

  • erilaisissa laitoksissa asuvat

  • vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa

  • tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majoittuvat

Ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asui  asunnotonta 464. Asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asui 414 asunnotonta. Laitosmaisissa yksiköissä yöpyi 412 asunnotonta. Keskimäärin joka neljäs näihin ryhmiin kuuluva on luokiteltu pitkäaikaisasunnottomaksi.

Tilastoihin on kuitenkin syytä suhtautua vain suuntaa-antavina: asunnottomuudesta, kuten muistakin yhteiskunnan marginaalissa olevista ilmiöistä, on vaikea saada tarkkaa tietoa. Lisäksi tilastolliset kategoriat ovat muuttuvia: tilastoissa tuttavien nurkissa nukkuva henkilö saattaa joinakin tai jopa useina iltoina jäädä ilman majapaikkaa ja viettää yönsä rappukäytävässä tai kadulla.

Yleiseurooppalainen tilastoluokitus ETHOS light tilastoi asunnottomuutta hieman Suomen luokituksesta poikkeavalla tavalla. Se huomioi epävarmoissa ja epätyydyttävissä asumisoloissa asumisen osana ilmiötä.

Keitä he ovat?

Asunnottomuutta on tilastoitu Suomessa vuodesta 1987 lähtien jolloin Suomessa oli lähes 20 000 asunnotonta. Vuoden 2023 lopulla Suomessa oli 3 429 yksin elävää asunnotonta. Laskua edellisestä vuodesta oli 257 henkilöä.  Vuoden 2023 lopulla Suomessa oli 1 018 pitkäaikaisasunnotonta. Laskua edelliseltä vuodelta oli 115 henkilöä.
Nuoria, alle 25-vuotiaita asunnottomia oli 530. Laskua oli 285 henkilöä Asunnottomia naisia oli 755. Laskua oli 155 henkilöä  Suomessa oli vuoden 2023 lopussa Asunnottomia perheitä ja pariskuntia oli 123 (-32), joissa yhteensä 180 lasta (+11).
Maahanmuuttajataustaisia asunnottomia oli 831, 210 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Asunnottomista yli puolet on pääkaupunkiseudulla.

Asunnottomista vuoden 2023 lopulla oli:

  • 755 naista

  • 530 nuorta

  • 831 maahanmuuttajaa

  • 123 perhettä ja pariskuntaa, joissa 180 lasta

Piilossa tilastoista

Tilastoinnin ulkopuolelle jäävät oikeudettomassa asemassa olevat asunnottomat siirtolaiset, joihin kuuluu palveluiden ulkopuolella olevaa Euroopan liikkuva väestöä ja kolmansista maista tulleita paperittomia.

Vapautuvat vangit eivät myöskään näy ARA:n virallisissa asunnottomuustilastoissa. Vuosittain kolmasosa vangeista vapautuu ilman asuntoa. Määrällisesti puhutaan noin tuhannesta ihmisestä.

Asunnottomiksi määritellään ihmiset, joilla ei ole omaa asuntoa tai voimassa olevaa vuokrasopimusta. ARA:n asunnottomuustilaston mukaan vuonna 2023 Suomessa oli tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona asuvia oli 2 139. Tämä oli 425 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Piiloasunnottomuus on yksi asunnottomuuden muoto, ja siitä on tullut yhteiskunnan uusi ongelma, joka ei näy tilastoissa. Sitä voi olla monentyyppistä: ihminen on ehkä kirjoilla jossain asunnossa, mutta ei esimerkiksi väkivallan uhan vuoksi voida asua siellä.
Ihminen voi olla kirjoilla tuttavan tai sukulaisen luona, mutta käytännössä yöpyy tilapäisesti sohvalla ja on niin sanotusti toisten nurkissa. Se ei ole kenenkään koti tai asunto. Piiloasunnottomuus voi altistaa myös erilaisille hyväksikäytölle. Piiloasunnottomuus on yleisintä naisten, nuorten ja maahan muuttaneiden parissa.

Yksi asunnottomuuden muoto voi olla, että katto on pään päällä, mutta asunto ei ole ihmisarvon mukainen eli siellä ei ole kunnollista lämmitystä eikä sähkön ja veden kaltaisia mukavuuksia.

Missä he ovat?

Suomessa asunnottomuus ei juurikaan näy katukuvassa. Osaltaan tämä johtuu siitä, että kyli 60 prosenttia yksinelävistä asunnottomista yöpyy tuttavien luona. Ulkona nukkuvat asunnottomat hakeutuvat tyypillisesti piiloon katseilta esimerkiksi metsiin, rappukäytäviin, avoimiin liiketiloihin tai ensisuojiin. Heitä vuoden 2023 lopulla oli 464 henkilöä.

Maantieteellisesti asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle. Asunnottomuutta kokevista yli puolet on pääkaupunkiseudulla. Helsingissä yksineläviä asunnottomia oli 738, mikä on 157 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Espoon asunnottomuus lisääntyi 63:llä 436 henkilöön. Muissa suurissa kaupungeissa asunnottomuus lisääntyi tai pysyi ennallaan. Esimerkiksi Vantaalla yksineläviä asunnottomia oli 294. Määrä kasvoi edelliseltä vuodelta kolmella henkilöllä.
Kun tarkastellaan asunnottomien määrää suhteessa alueen väestön määrään, eniten asunnottomia oli Turussa (2,1 asunnotonta 1 000 asukasta kohti), Espoossa (1,6) ja Helsingissä (1,3). Suurista kaupungeista suhteellisesti vähiten asunnottomia oli Porissa: 0,5 asunnotonta 1 000 asukasta kohden. Suhdelukuun on laskettu sekä yksinelävät että perheissä ja pariskunnissa elävät asunnottomat.
Tampereella asunnottomia oli 274 (-33), Kuopiossa 141 (+16), Oulussa 143 (+20), Jyväskylässä 118 (+12), Lahdessa 90 (-2) ja Joensuussa 85.

ARA:n kyselyyn vastasi 210 kuntaa, vastausprosentti oli 72

  • 83 kunnassa oli vastausten mukaan asunnottomia.

  • 127 kuntaa ilmoitti, että niissä ei ollut asunnottomia.

  • 83 kuntaa ei vastannut kyselyyn.

Asunto ensin!

Pitkäaikaisasunnottomuus väheni Suomessa yli 40 prosentilla vuosina 2008-2019. Vuonna 2020 hyvä kehitys pysähtyi ja pitkäaikaisasunnottomien määrä nousi kymmenen vuoden jälkeen kasvuun ja jatkui vuonna 2023. Vuoden 2023 lopulla heitä oli 1 018 (-115) henkilöä.

Pitkäaikaisasunnottomalla on asumista olennaisesti vaikeuttava sosiaalinen tai terveydellinen ongelma, kuten velka-, päihde- tai mielenterveysongelma, ja jonka asunnottomuus on pitkittynyt tai uhkaa pitkittyä tavanomaisten asumisratkaisujen toimimattomuuden ja sopivien tukipalvelujen puuttumisen vuoksi. Asunnottomuus on pitkäaikaista, kun se on kestänyt vähintään yhden vuoden tai henkilö on ollut toistuvasti asunnottomana viimeisen kolmen vuoden aikana. Pitkäaikaisasunnottomuudessa korostuu avun ja hoidon tarve. Asumisen onnistumiseksi tarvitaan vahvaa ammatillista tukea.

Valtakunnallisten pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien myötä (PAAVO 1 ja 2) asunto ensin -periaate otettiin johtavaksi periaatteeksi asunnottomuuden vähentämisessä ja valtion tuella kuntiin perustettiin uusia asumisyksiköitä.

Mallin mukaan ihmiselle tarjotaan ensin asunto – koti omilla avaimilla ja vuokrasopimuksella. Vasta sen jälkeen voi alkaa asunnottomuuden tuottamien ongelmien hoitaminen ja kuntoutuminen.

Asunto ensin -mallia voidaan soveltaa joko hajasijoitetuissa asunnoissa tai asumisyksikössä. Asunnon saaminen ei ole sidoksissa elämänmuutokseen tai palveluiden vastaanottamiseen.

Vuonna 2007 toimintansa aloittanut Sällikoti oli Suomen ensimmäinen asunto ensin -periaatteella toimiva asumisyksikkö, jossa asukkaille tehtiin henkilökohtaiset vuokrasopimukset ja yksilöidyt palvelusuunnitelmat.

Kuka vain voi jäädä asunnottomaksi – vai voiko?

Vaikka periaatteessa kuka tahansa voi jäädä asunnottomaksi, asunnottomuuden riski koskettaa hyvin eri tavoin eri ihmisiä. Riski jäädä asunnottomaksi on suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä. Kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista tuottavat asunnottomuutta.

Korkea vuokra voi yksinään johtaa siihen, että joka kuukausi osa vuokrasta jää maksamatta, mikä lopulta johtaa asunnon menettämiseen. Tavallisia tilanteita asunnon menettämiseen ovat sellaiset kriisit kuin avio- tai avoero, työttömäksi jääminen, sairastuminen tai puolison kuolema.

Kriisitilanteessa pienituloisen ihmisen pelivara on pieni, kun säästöjä ei ole ja kaikki rahat menevät jokapäiväiseen elämiseen. Paremmin toimeentulevalla ihmisellä on tyypillisesti säästöjä ja tulojensa puolesta myös enemmän vaihtoehtoja asumisen järjestämisessä.

Maahanmuuttajien asunnottomuutta selittäviä tekijöitä ovat muun muassa koko väestöä heikompi työmarkkina-asema, matalampi tulotaso, sijoittuminen valtaosin vuokra-asuntoihin sekä syrjintä yksityisillä vuokra-asuntomarkkinoilla.

Ennaltaehkäisy tuottaa tulosta?

Asunnottomuus on vähentynyt Suomessa tasaisesti 1980-luvulta lähtien, jolloin Suomessa oli 20 000 asunnotonta. PAAVO-ohjelmat vähensivät pitkäaikaisasunnottomuutta tehokkaasti vuosina 2008-2015.

Viime vuosiin asti asunnottomuustyö keskittyi asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja sen uusiutumisen ehkäisyyn AUNE-ohjelman puitteissa. Ohjelmaa johti ympäristöministeriö ja siinä on mukana laaja joukko järjestöjä ja kuntia. Ohjelman vaikutti asunnottomuuden taustalla oleviin tekijöihin vahvistamalla koko väestön tasolla hyvinvointia ja riittävää asuntotarjontaa. Toiseksi panostettiin asunnottomuuden riskiryhmiin ja uhkatilanteisiin, kuten häätöjen torjuntaan. Kolmanneksi kohderyhmänä olivat asunnottomuutta kokeneet ihmiset. Tällöin ehkäistiin asunnottomuuden uusiutumista ja lievitetiin asunnottomuuden seurauksia

Keväällä 2019 Suomen hallitus kirjasi ohjelmaansa asunnottomuuden puolittamisen vuoteen 2023 mennessä ja poistamisen vuoteen 2027 mennessä. Nykyisessä hallitusohjelmassa tosin tavoite asunnottomuuden poistamisesta on typistetty pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä.

Ympäristöministeriön helmikuussa 2023 asettaman uuden asunnottomuusohjelman tavoitteet ja tuotokset:

  • Pitkäaikaisasunnottomuus poistuu vuoteen 2027 mennessä.

  • Kohtuuhintaisia ja valtion tukemia asuntoja, myös tarvittavia pieniä tuetun asumisen yksiköitä, on kohdennettu riittävästi pitkäaikaisasunnottomille ohjelmakaupungeissa. Tuettujen asuntojen palvelut vastaavat käyttäjien tarpeisiin.

  • Kaupungeilla ja hyvinvointialueilla on yhteiset toimeenpanosuunnitelmat pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi.

  • Kunta- ja hyvinvointialuetasolla on toiminnassa laaja yhteistyöverkosto pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi ja ehkäisemiseksi.

  • Kaupunkien, hyvinvointialueiden ja valtion välillä on luotu yhteinen toimintamalli, jolla pitkäaikaisasunnottomuuden vastainen työ vakiinnutetaan sellaiselle tasolle, että pitkäaikaisasunnottomuus ei ohjelmakauden jälkeen lähde nousuun.

Kunnallisella tasolla Helsingin kaupunki pitää yhä tavoitteestaan poistaa asunnottomuus vuoteen 2025 mennessä.

Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus vähenee huolimatta siitä, että olemme käyneet läpi talouden taantuman. Ohjelmallinen asunnottomuustyö on lieventänyt ja toiminut vastavoimana talouden taantumalle.

Toisaalta hallituksen toimeentulotukiin, asumistukiin ja sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset osuvat puhtaasti pienituloisimpien ihmisten mahdollisuuksiin pärjätä. Kun asumiskustannukset nousevat ja tulotaso laskee, vuokrarästit, häädöt ja riskit jäädä asunnottomaksi tulevat lisääntymään. Lisäksi hallitus on ajamassa alas valtion takaamaa ARA-asuntotuotantoa. Myös toimeentulotuen Kela-siirron aiheuttamat viivästykset tukien maksatuksissa ovat todennäköisesti osaltaan johtaneet häätöjen lisääntymiseen vuodesta 2017 lähtien.

Eriarvoisuus on yksi asunnottomuuden merkittävimmistä syistä. Uskottavan asunnottomuuspolitiikan ehtona on eriarvoisuuden vähentäminen. Kaupunkien ja kuntien on myös pystyttävä tarjoamaan enemmän erilaisiin tarpeisiin vastaavia tuetun asumisen paikkoja ja asumispalveluyksiköille sopivia tiloja

Oman haasteensa muodostavat palveluiden ulkopuolella olevat siirtolaiset. Oikeudettoman aseman vuoksi useimmat asuttamisen polut eivät heidän kohdallaan ole avoimina. Silti meidän varmistettava, että heidän ihmisarvoisen elämän takaavat perusoikeutensa toteutuvat.

Lähteitä:

Karppinen, Jari: Varmista asumisen turva! Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) väliraportti. Ympäristöministeriö 2018.

Rastas, Merja: Maahanmuuttajien asunnottomuus Helsingissä. Ympäristöministeriö 2002.

Asunnottomat 2023 – Selvitys 2/2024, ARA

Suomi teki sen, missä muu maailma ei ole vielä onnistunut – Toni Tiittanen ja 3 500 muuta asunnotonta saivat kodin. YLE uutiset 17.6.2018.

asuntoensin.fi-sivusto

FEANTSA.org-sivusto.