Sosiaalipedagogisia havaintoja päiväkeskustyöhön - Heikossa oikeudellisessa asemassa olevat siirtolaiset asunnottomien matalan kynnyksen palveluissa

Matalan kynnyksen oleskelutiloilla ja palveluilla on tärkeä, hyvinvointia tukeva merkitys asunnottomuutta kokeville ja muille yhteiskunnan marginaaleihin sysätyille ihmisille. Tarjoamalla ruokaa ja virvokkeita, lepopaikan, peseytymismahdollisuuden ja hygieniatarvikkeita palvelu turvaa ihmisten perustarpeita. (Viranomais)asiointi- ja ohjaajien ja muun henkilökunnan tarjoama keskusteluapu, hoitoon ja palveluihin ohjaus, vertaistuki ja osallistumismahdollisuudet organisaation toimintaan oman jaksamisen rajoissa puolestaan kannattelevat vaikeassa elämäntilanteessa, luovat toivoa asioiden järjestymisestä ja vahvistavat siten ihmisten voimaantumista.

Vva:n päiväkeskusmaisesti toimivassa Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskus Vepassa asioi ja viettää aikaansa päivittäin 50–150 eri kävijää. Erityisen ryhmänsä päiväkeskuksen kävijöiden joukossa muodostavat Suomessa ilman pysyvää oleskeluoikeutta elävät siirtolaiset, joiden pääsy virallisen palvelujärjestelmän piiriin on rajallista tai epäselvää. Heistä valtaosa on tullut Suomeen toisesta EU-maasta, etupäässä Baltian maista. Verrattuna muihin asunnottomuutta kokeviin kävijöihin – joille on ainakin teoreettisesti olemassa asuttamis- ja palvelupolkuja, tämän ryhmän tilanteissa korostuvat kaiken kaikkiaan epävarmat tulevaisuudennäkymät, kamppailut tilapäisyyksistä pysyvyyteen, yhteiskunnan tarjoaman minimieksistenssin suppeasta suojasta ja toimeentulosta sen täysvaltaisen jäsenyyden takaamiin etuisuuksiin ja palveluihin. Laillisten, järjestelmän tukemien vaihtoehtojen puuttuessa selviytymiskamppailuja käydään myös yhteiskunnan turvaverkkojen saavuttamattomissa, eritoten pimeillä työ- ja asuntomarkkinoilla. Työn perimmäisenä tavoitteena on tyypillisesti oleskelun vakiinnuttaminen tai muun ihmisen omaa valinnanvapautta tukevan ja häntä hyödyntävän ratkaisun löytäminen.Millaisilla sosiaalipedagogisilla käytännöillä ja lähestymistavoilla voisi olla olla tarttumapintaa asunnottomille suunnatussa matalan kynnyksen toiminnassa? Kiinnitän erityistä huomiota vieraskielisten, palveluverkoston reunamille jäävien ihmisten yhdenvertaiseen kohtaamiseen ja mukaan ottamiseen. Järjestön strategian mukaan sen kaiken toiminnan lähtökohtia ovat ihmisarvo, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, luottamus ja osallisuus. Näistä lähtökohdista olen kiinnostunut tarkastelemaan, miten tunnistamisen/tunnustamisen, yhteisöllisyyden ja sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmia voitaisiin ottaa huomioon päiväkeskuksen ja siihen linkittyvien muiden työ- ja toimintamuotojen kehittämisessä.EU- ja muiden maiden kansalaiset ilman pysyvää oleskelustatusta asunnottomien päiväkeskuksessa: erityisyyksien ja yhtäläisyyksien tunnistamisen haasteetSuomessa ei ole tehty tilastollista tutkimusta siitä, minkä verran maassa elää EU-kansalaisia ilman pysyvää oleskeluoikeutta. Myöskään laadullista tutkimusta heikossa asemassa olevista EU-kansalaisista ei juurikaan ole Kaakkois-Euroopan romaniväestöön kohdistuvaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Etenkin vanhoissa, läntisissä EU-jäsenmaissa vapaata liikkuvuusoikeuttaan käyttävien EU-kansalaisten ahdinkoa on tutkittu mm. asunnottomuusnäkökulmasta (ks. esim. Mostowska 2015). Vuosina 2004 ja 2007 unionin laajennuttua entisiin sosialistisiin maihin muuttoliike idästä ja kaakosta länteen ja pohjoiseen on vaikuttanut muuttokohdemaissa asunnottomuuden tilannekuvan varsin huomattaviin muutoksiin. EU-kansalaisten asunnottomuuden syyksi on nähty EU:n yhteisten sääntöjen ja käytänteiden valuviat ja jäsenmaiden yhteisen sosiaalipolitiikan koordinaation puutteet: unionin säätelemät vapaat työmarkkinat ja ihmisten vapaa liikkuvuus ovat törmänneet kansallisella tasolla toteutettavaan sosiaali- ja asuntopolitiikkaan (Mostowska 2015: 114). Monet lähtökohtaisesti heikossa asemassa olevista EU-kansalaisista eivät ole tietoisia oikeuksistaan, ja he joutuvat kamppailemaan löytääkseen asianmukaista tukea. Elämäntilanne altistaa heidät riskitekijöille, joiden toteutuessa he vajoavat asteittain yhä huonompaan asemaan. (Effectively Tackling… 2018.) Kolmas sektori on monissa maissa kohdannut ensirintamassa asunnottomaksi jääneitä siirtolaisia, jolloin järjestöjen on pitänyt muokata toimintaansa uuden ryhmän tarpeet paremmin huomioon ottaviksi (Mostowska 2015: 114).Asunnottomuuden muuttaessa muotoaan transnationaalin eriarvoisuuden ja muuttoliikkeen seurauksena asunnottomien palveluissa on tärkeää osata tunnistaa paitsi uuden kohderyhmän oikeudellisen aseman mukanaan tuomat haasteet, myös erilaiset ihmiset erilaisine tapoineen ja taustoineen. Kuten Korkiamäki ym. (2016: 17) tunnustamista nuorisotyössä käsittelevässä artikkelissaan toteavat, ei erilaisuuden hyväksyminen yksin riitä, vaan sitä on kyettävä arvostamaan ja näkemään voimavarana. Työ monikulttuurisessa yhteisössä vaatii luonnollisesti kielellisen ja kulttuurisen erityisyyden huomioimista. Jotta yhteiskunnassa marginalisoidut ihmiset voivat kokea tulevansa nähdyksi, kuulluksi ja saaden arvostusta omina itsenään, työotteessa tarvitaan aitoa ja mahdollisimman tasavertaista vuorovaikutusta. Merkitykselliseksi muodostuvat arjen käytännöt ja lähisuhteet, joissa osataan kunnioittaa ja tukea niin yksilön oikeuksia kuin omaa toimijuutta (Korkiamäki yms. 2016: 16) ovat mielestäni hedelmällisiä havainnoinnin ja reflektoinnin alueita päiväkeskustoiminnassa.Úcar (2021) kuvaa sosiaalipedagogiikassa olevan kyse mukanaolosta ihmisten arkielämän eri vaiheissa heidän omassa sosiokulttuurisessa ympäristössään. Tarjoamalla tarvittavia resursseja oppimiseen ja kasvuun ihmisiä voidaan tukea arvokkaaseen ja tasapainoiseen elämään. Ihmisten yhteisöllisen toimintakyvyn vahvistaminen arkipäivän konteksteissa ja tilanteissa on myös yhteisökasvatuksellisen orientaation kulmakiviä (Ryynänen 2016: 132).Aitoja kohtaamisiaAsunnottomien päiväkeskuksen arki rakentuu aukiolo- ja ruokailuaikojen ympärille. Säännöllistä ohjattua ohjelmaa keskuksessa ei toteuteta, mutta lähes viikoittain kävijöiden on mahdollista hyödyntää eri yhteistyökumppaneiden terveys- ja sosiaalihuoltopalveluita. Toisinaan järjestetään hyvinvointipäiviä, jolloin kävijöille on tarjolla esimerkiksi jalkahoitoa ja hiustenleikkuuta. Etenkin kesäaikana tehdään retkiä esimerkiksi järjestön käytössä olevaan, Vartiosaaressa sijaitsevaan vapaa-ajan päihteettömään virkistäytymispaikkaan. Myös vapaaehtoiset ja opiskelijat organisoivat keskuksen tilassa projektiluonteista ohjattua ohjelmaa.Päiväkeskuksen tiloissa palvelun käyttäjät eri ikä-, kieli-, kulttuuritaustoista, vertaisohjaajat, vapaaehtoiset ja järjestön muut työntekijät muodostavat keskenään suhteiden verkoston. Monteux & Monteux (2020) korostavat hoivatyötä käsittelevässä artikkelissaan suhteiden perustana olevan aina aito kohtaaminen. Myös järjestölähtöinen sosiaalialan kohtaamistyö rakentuu välittömien, toistuvien ja mahdollisimman matalahierarkkisten kahden- tai monenkeskisten suhteiden pohjalle.Järjestössä tehdyn kävijätyön yhtenä keskeisenä ja merkityksiä tuottavana sisältönä on nähty kohtaamiset – siis taito kohdata heikossa asemassa olevia ihmisiä tasavertaisesti, kuunnellen ja empaattisesti. Näkemys onnistuneista kohtaamisista perustuu osin päiväkeskuksen ohjaajien vertaistaustaan: oman asunnottomuuskokemuksen ansioista ohjaajat pystyvät samaistumaan kävijöiden tilanteisiin ja rohkaisemaan ihmisiä oman esimerkkinsä voimalla. Kehittämisnäkökulmasta on huomionarvoista, että vertaisohjaajista kukaan ei ole taustaltaan vieraskielinen eikä valtaosalla koko henkilökunnasta itseni mukaan lukien ole kokemusta Suomeen muuttamisesta, etenkään vastaavassa (oikeudettomassa) asemassa kuin matalan kynnyksen palveluiden käyttäjillä. Toisinaan ohjaajilla ja kävijällä ei ole myöskään mitään yhteistä kieltä. Siksi tämän kävijäryhmän kohtaaminen vaatii vertaiskokemuksen lisäksi tavallista enemmän perehtymistä esimerkiksi oleskelun virallistamisen monista vaiheista ja jatkuvan epävarmuuden tuottaman psyykkisen paineen ymmärtämistä. Aidosti vuorovaikutukselliset kohtaamiset, joissa kävijän erityisyys (ja erityiset haavoittuvuudet) tunnistetaan eivät toisin sanoen vain ”tapahdu”, vaan niihin voi ja tulee panostaa esimerkiksi aktiivisia empatiataitoja opettelemalla.Päivärutiineista ja kohtaamisista yhteisöllisyyteenAsunnottomien päiväkeskuksessa toisiaan kohtaavia ihmisiä on haastavaa mieltää lähtökohtaisesti yhteisöksi, ainakaan Buberin ”aidon yhteisön” hengessä (Ryynänen 2016: 131). Ihmiset päiväkeskuksessa on tuonut yhteen ensijaisesti samanlainen elämäntilanne, elämässä kasautuneet haasteet ja yhteiskunnan asunnottomuuteen liittämän stigman tuottama tarve löytää paikka, johon he ovat tervetulleita tilanteestaan riippumatta. Näen kuitenkin, että tilana, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen sekä pyrkivät, toisinaan kollektiivisestikin, ratkomaan asumiseen, toimeentuloon ja epävarmaan oleskelustatukseen kytkeytyviä haasteita päiväkeskus voi tarjota hedelmällistä maaperää myös yhteisöllisemmille toimintamuodoille. Sosiaalipedagogisilla ohjaus- ja toimintakeinoilla voidaan tarjota yhteisön kehittymiselle tilaa, resursseja ja tarvittavia olosuhteita.On mielestäni olennaista muistaa, että päiväkeskusta jatkuvasti tukikohtanaan käyttävät ihmiset muokkaavat paikkaa ja sen käytäntöjä myös itse omannäköisekseen ja -kuuloisekseen, ja heille on tärkeätä tarjota siihen mahdollisuuksia. Sitoutumalla asteittain esimerkiksi tilan ja sen ympäristön siisteyden ja viihtyisyyden ylläpitoon, toimimalla vapaaehtoisina tai tulkkaamalla omakielisten ja työntekijöiden keskusteluja solidaarisuuseleillä he osallistuvat ”yhteisen hyvän” rakentamiseen. Suuri osa säännöllisistä kävijöistä oppii tuntemaan ja muodostaa siteitä toisiin kävijöihin, ohjaajiin, muuhun henkilökuntaan ja vapaaehtoisiin ja luo siten kaikki osaltaan me-henkeä, minkä ansiosta päiväkeskuksessa myös yleensä vältytään isommilta konflikteilta, vaikka tilaan saa tulla päihtyneenä ja raskas päihteidenkäyttö on osa monen kävijän arkea.Syrjäytetystä asemasta nouseminen ja valtaistuminen vaatii yhteiskunnallista muutosvoimaa ja sen kanavoimista tavoitteelliseen toimintaan. Leena Kurjen sanoin yhteiskunnallisen muutoksen tulee suuntautua toteuttamaan kaikkien ihmisten aitoa yhteisöllistä elämää. Tämä voi puolestaantapahtua ainoastaan yhteisöllisen toiminnan välityksellä. (Kurki 2000: 132.) Päiväkeskuksen arkea määrittää kuitenkin myös kävijöiden kilpailu resursseista: ohjaajien ajasta ja huomiosta,raadollisimmillaan jopa lämpimistä ruoka-annoksista. Solidaarisuutta ja yhdessä tekemisen henkeäsyntyy helpommin silloin, kun jaettavaa on enemmän ja sen hetkiset ensisijaiset tarpeet on tyydytetty. Kiireen keskellä tehtävä ohjaus- ja neuvontatyössä ei aina onnistuta huomioimaan kaikkia kävijöitä tasapuolisesti, ja välillä ajankäyttöä määrittää myös työntekijän arvio siitä, kuinka paljon konkreettista hyötyä kunkin kävijän kanssa käytetty aika kenellekin tuottaa. Yhteisöllisiä suhteita enemmän huomioiva, kävijöiden keskinäisiä hierarkioita purkamaan pyrkivä ohjaustyö voisi auttaa vähentämään kilpailuasetelmaa ja lisätä yhdenvertaisuutta kävijöiden keskuudessa. Yksilöohjauksessa jaettu tieto ja oppimisprosessi jää helposti kahdenväliseksi sen sijaan, että siitä hyötyisi mahdollisimman moni samankaltaisessa tilanteessa oleva. Olenkin kiinnostunut pohtimaan, miten edistää yhteisöllisemmän oppimisen tapoja sekä jakaa tietoa mahdollisimman tasavertaisesti ja laajalle joukolle.Oikeudet ja velvollisuudetIhmiset tekevät kuormittuneesta elämäntilanteestaan ja kriiseistä huolimatta paljon tarkkanäköisiä, kriittisiä huomioita suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisista, toimintakulttuuriin kytkeytyvistä ongelmakohdista. Heidän silmiensä, korviensa ja äänensä kautta olen oppinut paljon; kiinnittämään huomiota muun muassa järjestelmässämme ja kulttuurissamme vallalla oleviin normeihin, viranomaistoiminnan sokeisiin pisteisiin ja etenkin joustamattomaan, sekä asiakkaitten että viranomaisten aikaa ja resursseja syövään byrokratiaan. Näen käytännössä, että kohtaamisten ehdoton rikkaus on asioiden tarkastelukulmien jakamisen myötä molemminpuolisen ymmärryksen lisääntyminen.Jotta ihmisten oma toimijuus vahvistuisi, tarvitaan havaintojen jakamisen ja kannattelevan työn lisäksi myös eteenpäin vievää, dynaamista ja innostavaa otetta. Sosiokulttuurisella innostamisella ymmärretään tähdättävän vallitsevien asiaintilojen muutokseen. Innostamisprosessiin kuuluva motivointi vaatii ihmisten tiettyjen intressien herättelyä, jotta huomio saadaan kiinnittymään sellaiseen toimintaan, jonka ihmiset kokevat subjektiivisesti, oman elämänsä kannalta arvokkaaksi ja merkitykselliseksi (Kurki 2000: 133). Vieraskielisten oikeuksiaan ja suomalaista palvelujärjestelmää huonosti tuntevien päiväkeskuksen kävijöiden tapauksessa on aluksi keskeistä saattaa heidät tietoiseksi oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja tukea heitä mm. kielenoppimisessa ja yhteiskuntaorientaatiossa. Perimmäisenä tavoitteena voidaan pitää paitsi asumis- ja toimeentuloratkaisun löytämistä, pitemmällä aikavälillä kielitaidon ja yhteiskuntaosaamisen kasvaessa asiointitukiriippuvuudesta irtaantumista – ja kokonaisuudessaan, sosiaalipedagogisesti ilmaisten myös persoonana ja yhteisön jäsenenä kasvamista.Järjestön toimintafilosofiaan kuuluu, että ihmisiä tulee tukea osallisuuteen ja osallistumaan paitsi omaa elämäänsä vaikuttaviin prosesseihin, myös yleisemmällä tasolla esimerkiksi asunnottomuuspolitiikkaan. On yhtäältä tärkeätä kannustaa ja avustaa ihmisiä tekemään valituksia, kanteluita ja ilmoituksia heihin kohdistuneista rikoksista, syrjinnästä, laiminlyönneistä ja huonosta kohtelusta heidän omien oikeuksiensa toteutumiseksi mutta myös pitää esillä, kuinka jokainen valinta ja teko on merkittävä rakenteellisten ongelmien korjaamiseksi, ja siten yhteiskuntamme muuttamiseksi kaikille oikeudenmukaisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi ympäristöksi elää.Asunnottomuus rikkoo jo itsessään pahoin ihmisen perusoikeuksia. Kun ihmisen elämässä vaikuttavat lisäksi epävarmuustekijät niin työsuhteiden ja toimeentulon kuin maassaoloaseman suhteen, puhumattakaan psyykkisestä pahoinvoinnista ja sosiaalisten suhteiden kärsimisestä, vaatii sekä rinnalla kulkeva että yhteiskunnalliseen muutokseen orientoitunut ohjaus- ja tukityö jatkuvaa, poikkitieteellistä ja -toiminnallista, reflektoivaa ja holistista kehittämisotetta.Sosiaalipedagogiset avaukset voivat tukea muun muassa näitä tavoitteita, ja toivonkin opintojeni jatkuessa voivani hyödyntää sosiaalipedagogista työotetta, teoriaa ja käytäntöä järjestömme työssä yhä monipuolisemmin ja syvemmin. Lähteet:Effectively Tackling Homelessness Amongst Mobile EU Citizens. The Role of Homelessness Services, Cities, Member States and the EU. 2018. Project report. FEANTSA, PRODEC – Protecting the Rights of Destitute EU Mobile Citizens. https://www.feantsa.org/download/effectively-tacklinghomelessness-amongst-mobile-eu-citizens7332890560782313964.pdfKorkiamäki, Riikka, Kallio, Kirsi Pauliina & Häkli, Jouni. 2016. Tunnustaminen näkökulmana ja käytäntönä lapsi- ja nuorisotyössä. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2016: 9–34.Kurki, Leena. 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen. Tampere: Vastapaino.Mostowska, Magdalena. 2015. Institutionalisation and Deformalisation: Reorganising Access to Service Provision for Homeless EU Migrants. European Journal of Homelessness 9 (2): 113–136.Ryynänen, Sanna. 2016. Yhteisökasvatus näkökulmana yhteisöihin ja yhteisötyöhön. Teoksessa Roivainen, I. & Ranta-Tyrkkö, S. (toim.). Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat. United Press Global, 131–143.Úcar, Xavier. 2021. Constructing questions for the social professions of today: the case of social pedagogy. International Journal of Social Pedagogy, 10(1): 9.Heini PuurunenKirjoittaja vastaa Vailla vakinaista asuntoa ry:llä maahan muuttaneiden neuvonnasta ja ohjauksesta. Hän suorittaa sosiaalipedagogiikan opintoja Itä-Suomen yliopistossa.Vailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) on asunnottomuutta kokevien itsensä vuonna 1986 perustama puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka toimii asunnottomien edunvalvojana ja edistää asunnottomuutta vähentävää politiikkaa.